sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Pizzeria Ruka arvostelu

Hei! Taas arvostelun merkeissä uusi postaus. Pieni tovi kerennyt vierähtää taas edellisen postauksen jäljiltä, ehkä tässä vielä muistaa, miten näitä tehdään. 

Esitiedot: Kyseessä on Rukalla Kuusamossa sijaitseva pizzeria. Pizzeria on yli 30 vuotta toiminut perheyritys aivan Rukan keskustan kupeessa (noin 5min kävelymatka). Olen aiemmin käynyt kaksi kertaa, ja muistikuvani ovat positiiviset noilta käynneiltä. Vaikutuksen on tehnyt täytteiden hyvä laatu ja pizzan maku. Sijainnissa ei ole moittimista, paitsi että saisi sijaita Oulussa myös. 

Ruoka, miljöö, palvelu

Miljöönä pizzeria on aika miellyttävä, kohtuullisen perinteisen pizzerian oloinen paikka. Hieman ehkä normaalia "hienompi" ja finediningmainen. Tilaukset otetaan vastaan pöydistä, mitään noutosalaattitiskejä ei ole, vaan erilliset alkupalat tarvittaessa. Sisustus on aika perinteinen, puupöydät ja penkit, ei mitään erityistä. Varmaan vaikuttavin asia on iso (kivi?)pizzauuni jossa pala aito tuli ja pizzat pyöräytetään siinä asiakkaiden silmien alla. Menu oli yllättävän hyvä, ei liian pitkä, myös omaperäisiä ja mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Palvelu oli hyvää, tarjoilija kohtelias ja nopea. 

Pizzoiksi valikoitui Mexicana ja Lappone. Mexicanassa hyvin perinteikkäät ainekset, tulinen kastike, ananas, salami, jalapeno. Lapponessa savuporo, kanttarelli, leipäjuusto + lakkahillo 2e. 

Mexicana oli oikein hyvä mexicana. Taikina oli sopivan ohut, mutta reunoilta rapsakka. Pizzat eivät olleet ollenkaan vetisiä, niin kuin joissain paikoissa ongelmana on. Ananas oli oikeata tuoretta ananasta, ei purkkiananasta. Salami oli "ventricina" salamia, josta en tiennyt mitään, mutta se kuulosti hienommalta kuin normaali salami ja (ehkä myös sen takia?) maistui normaalia paremmalta.  

Erityisen tyytyväinen olin lappone pizzaan. Omaperäiset täytteet sopivat hyvin yhteen ja lakkahillo oli hyvä lisäys tuohon komboon. Pieni makeus ei ollenkaan haitannut. Savuporo ei ollut liian ylisuolaista kuten joskus tuppaa olemaan. Leipäjuusto toi hyvää pehmeyttä. 

Hintataso pizzoilla oli toki perinteistä känkkyä korkeampi. Mexicana kustansi 18e ja Lappone 21e lakkahillon kera. 

Plussat:
-miljöö, pizzojen maku ja täytteiden laadukkuus, palvelu, sijainti (lähellä Rukan keskustaa).


Miinukset: Hinta tietyin varauksin. Mielestäni hinta on oikeutettu, ottaen huomion pizzerian sijainnin Rukan keskustassa ja yleisen markkinatilanteen. Toki ehkä pari euroa vähemmän voisi olla. 

Pienenä miinuksena vielä mainitsen tipin kysymisen. Eli kortilla maksaessa maksupääte kysyy: Haluatko antaa tippiä, kyllä vai ei. Käsittääkseni suomalaiseen ravintolakulttuuriin ei kuulu tipin antaminen, joten tämmöiset tippikyselyt voisi jättää ravintoloissa pois. Tässä on montakin ongelmaa. Kuvitellaan vaikka tilanne, että olisin erittäin tyytyväinen ravintolaan (ja siis erityisesti tarjoilijaan) ja jättäisin tippiä vaikka 2 euroa. Kun maksan tipin kortilla, meneekö tippi tarjoilijalle? Olen kyllä sen verran kyyninen, että en usko noiden eurojen päätyvän tarjoilijalle, vaan suoraan ravintolan tilille. Ravintolalle, jolle maksan jo muutoinkin ruoasta ja palveluista kohtuulliset summat. Tarjoilija saa palkkansa kuten työsopimuksessa on sovittu. Tippi on muissa maissa palkkaa tarjoilijalle, koska muuta palkkaa ei välttämättä ole tai se on hyvin pieni. Jättäkää toki kommenttia tähän liittyen, jos olen kuvitellut asian väärin. 

Arvosana: 5-/5. LOISTAVA.






 

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Ravintola Ostroferia arvostelu

Kävin testaamassa Oulun tämän hetken kovimmassa huudossa olevan fine dining ravintolan, eli Ravintola Ostroferian. Kyseessä on kohtuullisen tuore ravintola, joka on perustettu vuonna 2016. Nyt jo lyhyessä ajassa se on valittu useamman kerrran Suomen top-50 ravintoloiden listalle. Ravintola sijaitsee Isokadulla keskustan kupeessa. Olin kuullut ravintolasta jo muutaman vuoden ajan erilaisia puheita, mutta omakohtaista kokemusta ei aiemmin ole ollut. Konseptina on siis tarjota lähiseudun raaka-aineista tehtyjä ala carte annoksia. Kuten olettaa saattaa, annokset ovat pieniä ja huoliteltuja, joten pelkästään mättöruokien ystäville paikkaa ei voi suositella. Käyn itsekin lähinnä keskihintaisissa/halvoissa ravintoloissa, mutta vaihtelu virkistää ja nyt ajatuksena olikin korvata Helsingin matka kalliilla ravintolakäynnillä. 


Miljöö: Yllätyksekseni paikka oli hyvin pieni ennakko-odotuksiin nähden. Ravintolassa siis istutaan ikään kuin baaritiskillä baarijakkaralla muiden asiakkaiden kanssa, eikä omassa pöydässä, kuten toki oletin pöytävarausta tehdessäni. Tämä on mielestäni aika omaperäinen ajatus. Plussapuolia tästä on intiimi tunnelma, sillä muut asiakkaat ovat aivan siinä vieressä ja tarjoilija on tiskin toisella puolella. Reunamilla taisi olla kaksi normaalimmankin näköistä pientä pöytää, mutta ne eivät olleet käytössä nyt keskiviikon kattauksessa. Miljöö oli tunnelmallinen, valomaailma oli hieman pimeähkö. Kaikki tarjoiluastiat yms. vaikutti olevan laadukkaita. Tarjoilija (= eli omistajapariskunnan toinen osapuoli) oli hyvin kohtelias ja asiansa osaava. Jäin kuitenkin kaipaamaan omaa pöytää ja omaa rauhaa. Kyseinen baaritiskillä menun syöminen varmastikin sopisi isomman kaveri/muun juhlaporukan illanviettoon, mutta ainakin nyt olin sillä fiiliksellä, että oma pöytä kunnollisella tuolilla olisi ollut kiva.

Kuva. Kuvassa näkyy paikan sisustaa, keittiö näkyy kivasti takana ja baari/ruokailutiski myös.


Ruoka: Otin siis koko menun ruoaksi. Paikassahan ei siis ole mitään yksittäisiä annoksia, vaan kattaukset ovat kerran illassa ke-to ja vkloppuisin kaksi kertaa päivässä. Asiakas voi tilata koko menun + juoma/viinimenun. Kuten olettaa saattaa, olin koko päivän syömättä odottaessani tätä mahtavaa ravintolaillallista joka alkoi 17:30. Kokonaisuudessaan voin sanoa, että ruoat olivat pienoinen pettymys. Menu oli siis jaettu useampaan kokonaisuuteen: kasvimaa, maaseutu, vesistöt, metsä ja marjat. Ruot tuotiin pöytään ja jokaisesta ruoasta kokki kertoi tarkemmin raaka-aineista ja valmistusmenetelmistä. Tottapuhuen noin 80% kokin puheista meni ohi korvien/tajunnan ja jotain yksittäisiä tärkeimpiä sanoja jäi mieleen. Mukava kuitenkin, että mahdollisuus on myös tarkemmin kysyä. Alla kuva menusta:


Kuten kuvasta näkyy, menu oli hyvin sienipainoitteinen tällä kertaa. Menu vaihtelee useamman kerran vuodessa sesongin mukaan. Ilmeisesti nyt syksyllä ollaan sienisesongissa sitten. Mutta niin, sanoit että ruoat olivat pieni pettymys. Tiedän kyllä, että fine dining ruoat ovat pieniä ja tärkeintä on maut. Oma henkilökohtainen preferenssini kuitenkin on, että menussa on edes yksi ns. ruokaisempi ruoka. 

Näin menussa naudan ulkofileen, ja odotukseni nousivat kattoon. Ulkofilee tarjoiltiin kuitenkin tartar pihvinä joka ei alkuunkaan ole omaan makuuni. Olisin kaivannut rasvaisen ja hyvinpaistetun pihvin pienen alacarte perunamuusin kanssa, loput ruoat olisivat saaneet olla mitä vaan sitten. 


Kuva tartar-pihvistä. 


Alkuruokana oli grillattua parsakaalia. Vesistöosuudessa tarjottiin haukea. Hauki oli siis jotenkin hakattu kasaan ja kasattu sitten haukipullaksi. Alla oli tomaattia ja jotain kasvismaailman tuotteita. Myönnettäköön, että liemi oli hyvin maukas, hauki maistui mielestäni kohtuu laimealta kuitenkin? Yleensä olen tottunut syömään haukea voissa paistettuna ja jauhoissa kierittynä, nyt se oli pullana ja maku oli kohtuullisen laimeahko, itse hauessa siis. 

Kuva parsakaalista ja haukipullasta. 



Metsävaiheessa päästiin sienimaailmaan. En ole mikään sienien ylin ystävä, joten olinkin hyvin skeptinen. Näistä sienistä en osaa analysoida sen tarkemmin, yleensäkin ovat hyvin miedon ja metsäisen makuisia. Ensimmäinen sieniannos oli ihan OK, sieniä ja alla jotain paistettuja kasviksia. Maut olivat ajoittain kastikkeiden ja kasvisten takia myös hyvin happamia/kärkkäitä joka ei ollut omaan makuuni ollenkaan. Lisäksi sesassa oli muurahaisia(?!) jotta niistä saataisiin happamuutta annokseen. Erityisesti ohjattiin puremaan muurahaista, että hapot leviäisivät.

Ensimmäinen sieniateria: 


Toinen sieniannos oli hieman erilainen, siinä oli pastan sisällä sieniä ja lisäksi possun selkärasvaa. Annos oli ruokaisin näistä kaikista aterioista (varmaan pastan takia), ja tämä oli mielestäni hyvä osuus sienimaailmassa. Makumaailma oli suolainen.

Toinen sieniannos:


Kolmas sieniannos tarjoiltiin kuksasta, liemen seassa oli lihaviipaletta, liemessä oli possun aromia, sieniä seassa. Ihan OK. Ei jäänyt mitään erityistä mieleen, liemi oli ihan mukavan tulinen ja maistuva kuitenkin.


Neljännessä sieniannoksessa alkoi itselleni kyllä jo sienet hieman riittämään. Hollendaiskastikkeen kanssa tarjoiltiin sientä joka oli hieman suolainen. 


Jälkiruoat: Kaksi jälkiruokaa. Parempi oli tämmöinen pieni lettu, joka tarjoiltiin itse tehdyn karamellikastikkeen ja karviaisten kanssa. Kariviaset olivat hyvänmakuisia. Kieltämättä hyvä annos. Toinen jälkiruoka oli hyvin pieni viinimarjatorttu, ei mitään erityistä siitä sanottavana.




Kokonaisuudessaan ruoista voi sanoa, että näissä aterioissa oli hyvin paljon outoja ja uusia makuja itselleni. Ehkä hieman liikaakin sitten. Jäin kaipaamaan edes yhtä hieman perinteisempää ruokaisempaa ateriaa. Aterioissa oli omaperäisyyttä ja jopa "kummallisuutta". Outoja sieniä ja muurahaisia ruoan seassa jne. 

Juomat: Juomina tarjoiltiin viinejä aterioiden kanssa. Oudompana viininä oli japanilainen sake, josta en erityisemmin välittänyt. Rehellisesti sanottuna se tuoksui koiran kuivamuonalle. Olen annostellut koiralle useasti kuivamuonaa ja haju oli hyvin samanlainen. Maku sakessa oli aika hapoton ja hyvin outo verrattuna normaaliin viiniin. Muut viinit olivat ihan hyviä ja erityisesti ensimmäinen punaviini oli raikas ja jälkiruokaviini on tietenkin aina hyvä ja makea. Olisin kaivannut (ja se olisi ollut omaperäistä??) että yksi ruokajuoma olisi ollut esim. joku erityisempi olut. Miksi aina pitäisi olla pelkki viinejä?

Viinit. Punaviinistä ei valitettavasti tullut kuvaa. 




Yhteenveto: Kokonaisuudessaan menussa meni aikaa noin 3 tuntia. Ravintolan idea ja konsepti on omaperäinen, miljöö oli hyvä. Jäin toivomaan omaa pöytää ja ruokaisempaa pääateriaa. Lisäksi ruoat olivat hieman liian sienipainoitteisia omaan makuuni. Tutustuin hyvin moniin uusiin makuihin, mutta rehellisesti sanottuna, maut eivät aivan täysin olleet nyt makuuni, vaikkakin ruoat olivat ihan "OK". Ajoittain erittäinkin eksoottisia ruokia omaan makuuni (esim. muurahaiset). Mistään täyttävyydestä en ala edes puhumaan, sillä tämmöisissä paikoissa ei voi olettaakaan mitään ähkyä. Plussaa lisäksi mukavasta palvelusta ja intiimistä tunnelmasta. 

Tulenko käymään uudelleen? Todennäköisesti jossain vaiheessa, kun on tullut uusi menu. Haluan kuitenkin seuraavaksi testata jotain toista fine dining paikkaa. Kertaalleen olen käynyt Uleåborg 1881, mutta siitä alkaa olla jo aikaa. 

Arvosana: 2½ /5

maanantai 2. elokuuta 2021

Ajankohtaisia aatoksia

 Huhu! Pitkästä aikaa blogitekstiä. Näemmä edellisestä on jo 10kk aikaa. Syynä koronarajoitukset jotka estävät ravintolassa käymisen(?) Ainakin jossain vaiheessa esti. Totuudenmukainen syy lienee motivaationpuute ja muut kiireet. Jossain vaiheessa kyllä meinasi loppua ravintolat Oulusta kesken, ainakin mielenkiintoiset, mutta koitan päivitellä tähän jotain yleisiä aatoksia ja ehkä sivumainintana muutama lyhyt ravintola-ajatus.


+Stella artois on edelleen oikein oivallinen olut juotavaksi. Mukavan raikas ja ainakin omassa mielessäni brändäytyy hieman "paremmaksi" lageriksi. 



Ouluun tuli sähköpotkulaudat kaduille. Näistä on jonkin verran ollut keskustelua, että ne lisäävät onnettomuuksia ja traumoja, etenkin viikonloppuisin. Enkä kyllä ihmettele, mistä keskustelu johtuu. Testasin sähköpotkulautaa, ja se kulkee yllättävän nopeasti. Käytön aloittaminen oli kyllä erittäin kätevää, skannaamalla QR-koodin kännykkä suurinpiirtein omatoimisesti otti aloitusmaksun (1e) ja käyttämisen pystyi aloittamaan. Kai se yhdisti tiedot jostain Googlen tietokannasta ja nyt kyseinen yritys omistaa kaikki yksityistietoni. Joka tapauksessa, laite kulki nopeasti ja mikäli tällaista menisi humalatilassa ajamaan, kaatuminen olisi 100% varmuudella tapahtuva. Ongelma on juuri tässä, että porukka lähtee baarista ja sähköpotkulaudat ovat hyvin tarjolla. Ongelmallisuutta lisää aikaperusteinen, ei matkaperusteinen veloitus, joka saattaa lisätä käyttäjien motivaatiota ajaa mahdollisimman nopeaa.

+käytön aloittamisen nopeus
+sähköpotkulautoja löytyy kohtuullisen hyvin jos tarve on (keskustan alueella)

+hinta kohtuullisen edullinen (1e aloitusmaksu + 0.20e/min)

-täyttävät kävelyteitä

-lisää onnettomuuksia

-vähentää hyötyliikuntaa yhteiskunnasta


+Oulun keskusta on oman havaintoni perusteella näyttänyt elonmerkkejä. Ainakin uusia ravintoloita on perustettu. Ensinnä mieleen tulee rotuaarin viereen perustettu Naughty Burger ja pikaruokaketju Taco Bell. Molemmissa olen käynyt, Taco bell oli aika ruuhkainen ja ruoka kohtalaista. Naughty burgerista piti kirjoittaa laajempi artikkeli, mutta en jaksanut. Burgeri oli kuitenkin kohtalaisen mehukas, paikka oli alkuinnostuksen takia aivan täynnä. Ranut olivat pettymys. Hintaansa nähden myös lievä pettymys, Oulusta saa parempaa halvemmalla.




+Roosterissa olen käynyt kahdesti kesällä. Burgerit ovat edelleen kaupungin parasta luokkaa. Miljöö ja palvelu huippua. Hanassa oli myös aika maistuva Jammy Bastard imperial IPA 8,5%. Sopiva kitkeryys, humalaisuutta, hyvä hapokkuus, lievä sitruunaisuus, kitkero hyvä, etanolin tilavuusosuus hyvä. Kannattaa testata. 




+Akustinen kitara. Onko sinulle koskaan käynyt niin, että ostat/hankit jonkun tavaran. Sitten kun perehdyt asiaan, huomaat kokoajan lisäominaisuuksia ja vaihtoehtoja. Alat haluamaan parempaa/erilaista. Tästä kitara-saagasta saisi varmaan omankin tekstin, mutta pähkinänkuoressa olen perehtynyt hyvin tarkoin akustisten kitaroiden anatomiaan. Kaikki vaikuttaa sielläkin kaikkeen, puulaadut, rakennustekniikka, senttimetrit ja millimetrit merkitsee. Ehkä pian olen tyytyväinen. Laitan kuitenkin kuvan nykyisestä kitarasta.


Nyt on ollut todella kuuma kesä. Sen takia perehdyin hieman myös ilmastointilaitteisiin. Monet hankkivat ns. siirrettävän ilmastointilaitteen kerrostalohuoneistoon. Näissä etuna on pienempi hankintahinta, eikä asuntoon tarvitse tehdä pysyviä muutoksia. Ongelmana näissä on melutaso (ei voi nukkua esim. makkarissa laitteen ollessa päällä). Lisäksi pitää viritellä erilliset ilman sisäänotto- ja poistoletkut. Kondensaatiovesi pitää kerätä astiaan ja tyhjentää säännöllisin väliajoin. Systeemi on ilmeisesti jonkin verran työläs ylläpitää. Sen takia (kuulema) monet hommaavat yhden kesän jälkeen ilmalämpöpumpun. Pumpun voi asentaa kerrostaloon, jos taloyhtiössä asiasta on päätökset olemassa. Ilmalämpöpumppu asennettuna maksaa noin 2000-3000e, viilennys kesäisin maksaa noin 50 senttiä päivässä.

Olikohan mulla muuta. Ainiin, korona jatkuu edelleen, ainakin mediassa. Ihmisten olemiseen se ei näytä vaikuttavan kovin paljoa enää.

lauantai 31. lokakuuta 2020

Amarillo Oulu + Lähin Pizza Etu-Lyötty

 Pitkästä aikaa ajattelin lyhyen blogautuksen kirjoittaa. Kävin Oulun Amarillossa burgerilla. Aiemminkin olen siellä käynyt, eikä sen myötä odotukset olleet kovin korkealla. 

Lyhyestä virsi kaunis. Tilasin Don Ama (21e) burgerin + dippi (2e). Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Miljöö on aika "amarillomainen", eli aika mitäänsanomaton ja tuttu monista muistakin Amarilloista. Burgeri valmistui nopeasti, siitä plussaa. Toisena plussana mainittakoon, että pihvi oli mehevä ja oikeasti medium. Oman kokemukseni perusteella pihvin saa harvoin oikeasti mediumina, vaikka sitä pyytäisi. Sitten niihin puutteisiin. Burgerin välissä oli aivan liikaa höttöä. Liikaa majoneesia, liikaa BBQ soosia, liikaa kylmiä tomaatteja. Kokonaisuus oli aika sekava ja liian rasvainen, ja noiden liiallisten soossien takia lopulta aika tunkkainen. En ole koskaan ollut liiallisen majoneesin ystävä, varsinkin kun useampaa soossia yhdistetään joka tekee kokonaisuudesta sekavan. Ranskalaiset olivat lötköjä, tiedättekö semmoisia, kun itse laittaa pakasteranskalaiset uuniin ja paistaa ne hieman lötköksi. Dippi oli liian juokseva omaan makuun (blue cheese).  Oulun burgeriscene niin kova, että ainakaan burgerien perässä Amarilloon ei kannata juosta. 

Amarillon burgerille, 2/5. Tyydyttävä. Hinta kalliimpi kuin pahimmilla kilpailijoilla. Jos pihvi ei olisi ollut medium, arvosana olisi ollut 1/5.

Sitten lisämaininta uusi "löytö" Etu-Lyötyn Lähin pizza. Paikka oli itselleni pitkään pimennossa, mutta nyt uuden asunnon myötä olen vieraillut paikassa useasti. Pizzat tuovat eniten mieleen Kotipizzan pizzat. Joka on siis hyvä asia. Toisaalta hinta on pienempi kuin kotipizzoissa. Palvelu aina ystävällistä. Ja täysin kotimaiselta paikalta vaikuttaa. 

Laitan vielä kuvan Tuban hampurilaisesta, joka on selvästi parempi kokonaisuus kuin Amarillossa. Tubaa olen kehunut aiemmissa postauksissa, joten kannattaa lukaista ne jos kiinnostaa. Kävin myös Roosterissa muutama viikko sitten, ja taso on edelleen hyvä. Ainoastaan ranskalaiset ovat siellä hieman heikentyneet. Valitettavasti en hoksannut Roosterista ottaa kuvia.


Kuva 1. Amarillon burgeri ei vastannut huutoon





                                                                                                                                                                   Kuva 2. Tuban 4+ / 5 burgeri.
Kuva 3. Lähin Pizza on yllättänyt laadulla. 


keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Testissä Johnny's Heist Oulu

Ouluun on avattu uusi pizzeria Johnny's Heist. Paikka on herättänyt melkoisen hypetyksen Ouluun ja se ilmenee varsinkin FB-ryhmissä ja paikan suosiona. Ravintola sijaitsee Tuirassa. Ulkoisesti aika pienen näköinen paikka, sisältä myös kohtuullisen karu ja pienehkö. Paikka on herättänyt kiinnostusta artesaanipizzojen takia. En ole 100% varma mitä kyseinen termi tarkoittaa, mutta pizzat paistetaan siis aidossa pizzauunissa ja taikina on hieman erilaista.

Paikka on ollut hyvin kiireinen johtuen hypestä ja se näkyi myös testipäivänä. Olin siis useampana päivänä yrittänyt käydä pizzalla, mutta lopulta se vaati ihan pöytävarauksen. Ruokailun aikana ainakin muutama seurue kävi kyselemässä, mutta pizzat olivat tältä päivältä myyty loppuun jo. Vessassa kävi pari ihmistä (ei asiakkaita), ilmeisesti paikka toimii myös jonkinlaisena yleisenä vessana.

Niin kuin sanoin, sisustus ja miljöö on karu. Pizza oli hyvänmakuista. Täytteet laadukkaita. Taikina varsinkin erottui erilaisena. Jonkin verran nesteiseksi jäi keskeltä (ks. kuva 2), saattoi ehkä johtua siitä, että pizzat piti lämmittää uudelleen (saavuin siis 4min myöhässä ja pizzat oli tehty jo valmiiksi ja odottivat laatikossa). Hintaa 12.50 euroa. Pizza ei ollut ollenkaan niin rasvaista ja  juustomaisen "känkkymäistä" mitä peruskänkyt.

Johnny's Heist on oiva lisä Oulun pizzatarjontaan. Todennäköisesti alkuinnostuksen jälkeen suosio tasaantuu ja vähenee, todennäköisesti syömään pääsee ilman pöytävarausta jatkossa.

Mielestäni Tuba pitää edelleen paikkansa ykköspizzapaikkana. Siellä on paremmat pizzat, pizzavaihtoehdot ovat siellä monipuolisempia, pizzat ovat yhtälailla artesaanimaisia, miljöö on miellyttävämpi ja tarjonta muutenkin parempaa (on kahvia, erilaisia oluita, muita lisukkeita). Johnnysissa ei tainnut olla edes vesikannuja, vaan olisi pitänyt ostaa 2e pullovesi.

Arvosana pizzalle: 4/5
Arvosana kokonaisuutena (miljöö, palvelu,  sijainti, muut lisukkeet): 3/5





perjantai 12. kesäkuuta 2020

Testissä Tuba, Oulun parhaat pizzat

Hei

Kävin pitkästä aikaa Tubassa. Yritin kyllä kertaalleen rajoitusten poistuttua käydä, mutta paikka on aika suosittu nykyään ja tuolloin pöydät olivat täynnä. Tänään onnistui. Paikka on hieman muuttanut konseptiaan ainakin minun silmissä. Pizzat tulivat listalle vasta ehkä noin 2 vuotta sitten, mutta nyt tuntuu, että pizzat ovat paikan vetonaula. Ainakin tänään suurin osa asiakkaista tuntui tilaavan pizzaa ja myyjäkin sanoi, että pizzoja on jonossa lähemmäs 30. Myyjä kertoi rehellisesti myös, että odotusaika tulee olemaan noin tunti, plussaa siitä. Tilasin kahvin pizzan lisäksi, ja yllätyksekseni myyjä antoi sen kaupan päälle kompensoimaan jonotilannetta. Mukava yllätys! Sekin oli kiva yllätys, kun pizzat tulivatkin pöytään jo 40min odottelun jälkeen!

Olen arvostellut Tuban aiemmin, kannattaa vilkaista aiempi arvostelu, siellä on enemmän tietoa miljööstä yms. Nyt uutena asiana lähinnä pizzat ovat nousseet huippuluokkaan.

Tilasin American't pizzan, johon kuuluu "tomaattikastiketta, mozzarellajuustoa, napolilaista salamia, aurajuustoa, punasipulia, ananasta, jalapenoa, vintage cheddarjuustoa ja rucolaa". 

Pizzat ovat hintaluokaltaan 14-18e. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka hinta onkin korkeampi kuin muissa pizzapaikoissa, sen kyllä mielellään maksaa, koska pizzat ovat kertakaikkiaan paljon parempia kuin missään muualla Oulussa! Täytteet ovat tuoreita, hyvälaatuisia.  Esimerkiksi ananas oli selkeästi jotain muuta kuin purkkiananasta ja se maistui myös pizzassa paremmalle kuin purkkiananas. Pizzapohja on aivan omaa luokkaansa, rapea, kuohkea.

Mikäli kaipaat hyvää pizzaa, eikä haittaa maksaa hieman enempää kuin perus känkystä, suosittelen Tuban pizzoja. Paikasta saa myös hyvää olutta, sekä sijainti ja miljöö on hyvä.

Pizzan arvosana: viis kautta viis 5/5. Paikalle 4,5 / 5 kokonaisuutena. Miinusta kapeista aukioloajoista. Monta kertaa olen yrittänyt mennä, mutta hoksannut, että ahaa ei se olekaan auki.



torstai 11. kesäkuuta 2020

Ravintola Sokeri-Jussin kievari arvostelu

Hei pitkästä aikaa! Blogin pitäminen on vähän jäänyt viimeaikoina, liittyen yleiseen motivaation puutteeseen ja muihin kiireisiin. Nyt ajattelin, että voisi olla hyvä hetki pitkästä aikaa kirjoitella. Mistä moinen motivaatio yht'äkkiä? Sanotaanko näin, että meni ns. tunteisiin. Ärtymys on hyvä motivaattori, varsinkin näin kesän alussa ja loman alkaessa!

Olen pitänyt Sokeri-Jussin Kievaria ns. keskitasoa ylemmän tason paikkana. Sijainti on aika hyvä Pikisaaressa. Rakennus on vanha puutalo, hyvin tunnelmallinen, ehkä hieman pimeä sisältä. Hintaluokka pääruoille on noin 20-30 euron tasoa.

En nyt analysoi hirveän tarkkaan muuta, mutta mistä ärtymys tuli? Pöytävaraus oli klo 18. Paikkaan astelin klo 18:20. Pöytä järjestyi terassilta ulkoa, ja keli oli hyvin aurinkoinen. Huomasin kyllä alkuun jo, että paikka on kohtuullisen täynnä. Noh, eipä siinä, pöytään vaan. Alku-illasta aurinko porhalsi kasvoille, mutta nyt nautitaan, onhan sentään kesä. Tarjoilija tuli noin 18:20-18:35 välisenä aikana kysymään tilauksen. Tätä ennen viereinen pöytä oli tilannut sienikeiton alkuruoaksi.

Siitä sitten odottamaan, lehtipihvi kuulosti hyvältä vaihtoehdolta. Pienen odottelun jälkeen naapuripöytä saa sienikeittonsa. Näytti maistuvan. Jonkin aikaa taas vierähti, naapuripöytä sai juomat ja pääruoan pöytään. Meille tuli ruokajuoma ja alkuleivät. Siinä sitten odotellessa huomasin, että naapuripöytä oli syönyt jo pääruokansa. Tässä vaiheessa aloin jo hieman ihmettelemään tilannetta. Noh, paikassa on ruuhkaa, kyllä se siitä. Tässä vaiheessa klo oli noin 19:15, eli odotusta noin 45 minuuttia täynnä, kuulostaa aika normaalilta. Klo 19:30 naapuripöytä alkoi tilaamaan jälkiruokia. Noin reilu 1h odottelua takana. Tässä vaiheessa jo mielessä kävi, että onko tapahtunut unohdus. Perinteisenä suomalaisena odotellaan, ainakin itse yleensä odotan ja olen kärsivällinen, ymmärrän ravintoloiden realiteetit ja kiireen.

Ilta alkoi viilentyä, porottava aurinko oli jo siirtynyt koivujen taakse. Viereinen pöytä oli jälkiruokansa saanut, konjakit olivat tulossa pöytään. Klo lyödessä 20 alkoi ärtymys olla kieltämättä jo aika kova, 1h 30-40min odottelua. Tässä vaiheessa suomalaisuuteni antoi periksi ja menin kysymään ruokia sisältä.

Sisällä tarjoilija kuuli huoleni: "Missä mahtaa olla meidän pöydän ruoat, olemme odottaneet jo kohta 2 tuntia".  Edeltävästi kahta lautasta oli kuljeteltu edestakaisin, "mihin nämä menee". Lopulta tarjoilija sanoi, että Hei tässähän nämä teidän ruoat on. Hän myös kertoi, että sisällä on paljon isoja seurueita, että kyllä täällä töitä on tehty.

Menin pöytään, tarjoilija toi ruoat pöytään. Tässä vaiheessa hän ilmoitti kovaan ääneen, että "Meidän rekisteriin tilaus on kyllä tullut 19:30,  teidän odotusaikanne on ollut aivan normaali 45 minuuttia". Yritin rauhalliseen tyyliini sanoa, _useaan kertaan_, että anteeksi nyt, mutta varaukseni oli klo 18, ja tein tilauksen klo 18:30 viimeistään. Hän ei kuitenkaan ottanut argumenttia korviinsa, vaan antoi ymmärtää, että valitan turhasta. Ymmärrän, että kiireisenä aikana, pinna voi olla kireällä ja kaikilla kiire. Pahoittelua tilanteesta ei tullut.

Mitä tämmöisestä sitten seuraa? No tietenkin suuri ärtymys. Minua on käytännössä väitetty valehtelijaksi ja turhasta valittajaksi. Tarjoilijan AMMATTITAITOON kuuluu PAHOITELLA. Ymmärtää asiakkaan TUNNETILAT. Mitä tapahtuu kun 2h ruokaa odottaneelle sanoo, että sinä valitat turhasta, meidän REKISTERI näyttää, että sinä OLET ODOTTANUT täysin normaalin ajan.

Miksi pitää alkaa vänkäämään pikkuasioista, faktoista? EI faktoilla ole väliä asiakkaan kannalta, ei edes ravintolan kannalta. Se millä ON väliä on, minkälainen tunne asiakkaalle jää asiakaspalvelusta. Koska se tunne, kantaa asiakkaan käymään paikassa uudelleen, tai pahimmassa tapauksessa hän ei käy enää koskaan samassa paikassa.

Ei ravintolaan tulla vain syömään. Ravintolaan tullaan syömään, viettämään aikaa, saamaan palvelua. Tästä asiakas maksaa omalla vapaa-ajallaan sekä EUROILLA. EI asiakkaalle pidä alkaa vänkäämään vastaan, vaikka tarjoilija tietäisikin olevansa oikeassa.

Mutta, tässä tapauksessa minä tiesin olevani oikeassa. Minä odotan, minä maksan, minä olen käynyt useissa ravintoloissa. Kyllä minä tiedän, mikä on normaali odotusaika, mikä on pitkä odotusaika ja mikä on kohtuutonta. Montako kertaa olen valittanut ravintoloissa? Ehkä 1-2 kertaa. Aina aiheesta.

Nyt en edes valittanut, kysyin ruokia. Mutta ruokien kysyminen muuttui nyt blogikirjoitukseksi ja arvosteluksi, siinä vaiheessa kun viereinen pöytä joi konjakkinsa täyden menunsa lopuksi, oli edessäni lehtipihvi ja tarjoilijan antama näpäytys, vajaa 2h tilauksen jälkeen, ilman pahoittelua ollessani turhasta valittaja. Se oli kohtuutonta.

Arvosana: 1/5. Ruoka ok, mutta en tuhlaa aikaani enää odotteluun ja huonoon asiakaspalveluun. Odotusta on ollut ennenkin tässä paikassa, mutta sen on vielä kestänyt. Näpäyttelyä siihen päälle ei.

-Aatos

lauantai 26. tammikuuta 2019

Grilli Swing arvostelu, piilevä helmi Tuirassa

Arvostelussa Grilli Swing Tuirasta. Kirjoitan arvostelun nyt tajunnanvirtana nopeuttaakseni tekstin tekoa sekä toivon, että se vähentäisi kynnystä tehdä arvosteluja eri paikoista, joten saisin enemmän arvosteluja ulos.

Alunperin löysin paikan etsiessäni hieman "grillimäisempää" ruokaa. Pienen googletuksen perusteella paikka löytyi. Kyseessä on siis pienehkö grilliravintola Tuirassa, joka tarjoaa perinteisiä grilliruokia bosnialaisella säväyksellä. Ilmeisesti paikan omistaja (joka on myös kokkina) on sieltäpäin kotoisin. Alkuun olin hieman skeptinen, sillä paikka näyttää ulkoapäin pelkistetyltä ja halvalta.

Olen käynyt kolmesti. Joka kerta palvelu on ollut ystävällistä ja nopeaa. Sisään astellessa jo tulee kotoisa olo. Listalla on burgereita, salaatteja, bosnialaistyyppisiä ruokia yms. Suosittelen erityisesti "kreikkalainen burgeri" nimellä olevaa ateriaa, joka on ilmeisesti suosituimpia annoksia. Ruoat valmistetaan paikan päällä. Liha mainostetaan olevan Viskaalin naudanlihatilalta. Leivät yms. paistetaan paikan päällä nokan edessä. Ruoka valmistui nopeasti.

Otin siis kreikkalaisen burgerin, joka sisältää tuoreen paistetun leivän sisällä olevan pihvin, jonkinlaista smetanaa, tomaattia yms, päällä raastettua fetajuustoa ja chilikastiketta. Maku erinomainen, annoksen koko hyvä. Tomaatit yms. eivät olleet kylmiä kuten yleensä monissa paikoissa on. Pihvin koko yllätti positiivisesti. Hintaa kertyi annokselle 9,50e ja vesi kuului kaupan päälle. Tulisuusaste oli juuri sopiva.

Muutaman kuvan sain napsaistua, heti kuvan ottamisen jälkeen paikka täyttyi kirjaimellisesti 5 minuutissa, joten kävi hyvä tuuri.

Yhteenveto:

+ ruoan maku
+ tunnelma ja palvelu erityisesti
+ jotain uutta kokeiltavaa
+ kreikkalainen burgeri
+ annoskoko sopiva
+ hinta ei liian kova, vesi kuului hintaan
- sijainti hieman kaukana keskustasta

Joten, jos haluat jotain erilaista testata, grilliruokaa pienellä twistillä, suosittelen ehdottomasti käymään Grilli Swingissä. Älä anna karun ulkokuoren hämätä.

Arvosana: 5/5 

 Sain napsaistua sisältäkin kuvan, ennen kuin ihmiset tunkivat tielle
 Älä anna karun ulkokuoren hämätä
Noin puoliksi syöty Kreikkalainen burgeri (en hoksannut heti alussa kuvata)

lauantai 17. marraskuuta 2018

Mallaskellari Oulu arvostelu

Arvostelussa Mallaskellari, joka on uusi oluisiin erikoistunut baari rotuaarilla. Baari on entisen cocktailcompanyn tiloissa. Oulussa on aika hyvä valikoima erilaisia olutravintoloita ja pystäreitä, joten kilpailua kyllä riittää. Näistä parhaimpina mainittakoon Irish pub St. Michael, Oluthuone Leskinen. Perässä tulevat laadukas Rooster, Graali ja Kuluma. Tilanne ei siis ole helppo uudelle olutravintolalle Oulussa.

Pienpanimotuotteet ovat nostaneet suosiotaan viime vuosina, ja tähän rakoon Mallaskellari iskee. Paikka mainostaa erikoistuneensa pienpanimotuotteisiin ja käsityöläisoluisiin.

Ainakin perjantai-iltana Oululaisia selvästi kiinnosti uusi ravintola. Paikka oli klo 19-20 aikoihin jo täpöten täynnä. Sisustus ei mielestäni ollut täysin osuva. Hawaii-teema ei oikein sovi olutravintolalle. Paikka kävi myös todella ahtaaksi ja valaistus oli hieman hämärä. Kellaritilassa ei ole näkymää ulos, joten tulee hieman ahdistava fiilis. Akustiikassa oli myös jotain outoa, sillä puheensorina voimistui todella kovaksi, eikä meinannut kuulla keskustelua samassa pöydässä istuvien kanssa. Musiikki oli taustalla, mutta ei sitä juurikaan kuullut. Lisäksi ilmanlaatu alkoi käydä jo huonoksi. Kokonaisuudessaan miljöö ei ollut kovinkaan viihtyisä, valitettavasti. Tarjoilu ja palvelu oli kyllä ystävällistä. Valitettavasti sisältä en viitsinyt ottaa kuvia, koska en usko, että porukka haluaa joutua kuviin.

Olutvalikoima kyllä vaikutti hyvinkin kattavalta, mutta en sattunut näkemään peruslagereita ollenkaan (Sandels/Kukko) jne. Mielestäni yksi semmoinen pitäisi olla valikoimassa. Annostelukoot olivat myös hieman oudot: 250ml ja 400ml tuopit. Itse tykkäisin enemmän 300ml ja 500ml tai oikean "pintin" koosta eli 568ml. Pienen koon vuoksi myös hinta tuntui hieman suolaiselta: 400ml 8euroa, 0.5l maksaisi siis 10e. Toki hinta nyt ei mitenkään erityisen kova ole verrattuna muihin paikkoihin.

Otin Milk IPA oluen, joka oli kyllä ihan hyvä ja raikas olut. Tykkäsin "maistelutarjotin" ideasta, jota keskieuroopassa harrastetaan. 12 eurolla sai 4 x 150ml annosta maisteltavaksi. Toki olisin ottanut maistelulautasen, jos sitä olisi mainostettu hieman enemmän (en huomannut sitä aluksi).

Yhteenveto:
+pienpanimojen olutvalikoima
+sijainti
+erilaisia oluita eikä pelkkää lageria
+maistelutarjotin
- ahtaus, jonka takia kova puheensorina
- sisustus
- en huomannut, että perusoluita olisi tarjolla ollut
- annoskoot
- nähdäkseni Mallaskellari ei tarjoa pidemmän päälle syytä vierailla useammin/kantapaikaksi (eli ei pärjää muille top paikoille St. Michaels, Oluthuone Leskinen, Rooster, Graali jne)

Arvosana 2.77 / 5






lauantai 10. marraskuuta 2018

Burger Pirtti Haukipudas arvostelu

Kävin pitkän odotuksen jälkeen testaamassa Haukiputaalla sijaitsevan Burger Pirtin. Some on kuhissut jo kuukausikaupalla paikasta, ja jotkut ovat jo ehdottaneet, että kävisin testaamassa paikan. Ainoastaan pitkähkö välimatka on ollut esteenä tähän asti. Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja käydä paikan päällä toteamassa paikan tason.

Kyseessä on siis hampurilaispaikka Haukiputaan keskustassa. Etukäteen odotukset olivat todella korkeat. Sisustus paikassa on aika askeettinen, yksinkertainen, mutta toimiva. Taustalla soi rento rokkimusa. Käsidesiä oli kivasti tarjolla tiskillä. Palvelu oli kohteliasta ja neutraalia, ilman turhia vitsailuja kuten Kauppuri5:ssa. Sanottakoon, että viimeksi kun kävin kauppurissa ja istuin "likaiseen pöytään", jossa oli siis astiat vielä jäljellä, tarjoilija tuli luokseni ja sanoi, että etkö nähnyt, että ovessa lukee, että likaiseen pöytään ei saa istua.

Burgerivalikoima oli mukavan laaja, hinnan vaihteluväli 9-15e burgereissa, 2e lisää sai ranskalaiset. Otin "rockaburgerin", jossa on pekonia, cheddaria, paholaisenhilloa, smoky BBQ-kastiketta, chili- ja valkosipulimajoneesia. Asiakkaita kyllä riitti, jonka vuoksi odotusaika ruoalle oli hieman pitkähkö, mutta vielä kohtuullinen 30min.

Ensivaikutelma ateriasta oli, että se on ainakin riittävän kokoinen. Ranskalaisista tuli mieleen aivan Kauppuri5 ranskalaiset, yhtä rapeat, hyvin maustetut. Otin "hot chili" majoneesin, mutta majoneesi oli kyllä hieman pettymys, sillä se ei ollut yhtään tulinen. Yritin oikein erikseen maistella sitä tulisuuden löytämiseksi, mutta ei sitä vaan maistunut. Burgerin pihvi oli mukavan kokoinen, mehevä, tarpeeksi kostea eikä kuivaksi paistettu käppänä. Se ei kuitenkaan ollut medium kuten yleensä olettaisi. Burgerin välissä oli myös tomaattia yms. kasviksia, mutta ne eivät olleet kylmiä, kuten monissa muissa paikoissa. Burgeri oli mukavan mehevä ja mehukas. Sämpylä vaikutti perus sämpylältä. Kokonaisuudessaan ateria oli hyvin täyttävä, ranskalaisiin oli panostettu ja ne olivat hyvät, pihvi mehukas.

Paikka täytti odotukset ja somekohu ei ollut turhaa. En kuitenkaan nostaisi sitä vielä Oulun parhaimmaksi. Kauppuri5 pitää edelleen pintansa, mutta täytyy sanoa, että kauppurista on pikkuhiljaa alkanut tulla liian ylimielinen paikka. Oulu TOP 4 burgerit (ei paremmuusjärjestyksessä): Kauppuri5, Roosteri, Tuba, Burger Pirtti. Tuba on lähimpänä pudotusta, sanotaanko näin.

Yhteenveto:
+ hintataso hyvä, perusburgerin sai 8e, hieman "paremman" sitten yli 10e
+ ranskalaiset erottui parempana kuin yleensä burgerpaikoissa
+ annoskoko riittävä
+ pihvi mehukas
- dippi ei ollut tulinen tai erityisen hyväkään
- sijainti
-/+ odotusaika kiireisenä lauantaina
-/+ sisustus voisi olla parempikin, toisaalta paikka on muuttamassa pian

Arvosana 4,44 / 5


Tässä kuva annoksesta ja tiskin viereltä, valitettavasti enempää en viitsinyt kuvailla, koska ihmisiä oli niin paljon, eikä kukaan varmaankaan halua naamaansa blogiin. 




lauantai 3. marraskuuta 2018

Rump N Ribs Oulu arvostelu

Tervehdys, vuorossa taas uutta arvostelua. Ouluun on ilmestynyt uusi ravintola Rump N Ribs osoitteeseen Uusikatu 18. Paikasta on hirveän vähän tietoa missään, ei nettisivuja, ei ruokalistaa, ei kunnon fb-sivuja, siitä hieman miinusta paikalle. Asiakkaan on vaikea päättää mennä syömään paikkaan, josta ei tiedä mitään.

Kyseessä on siis (ilmeisesti) pihvi- ja ribs ravintola. Sisään mentäessä paikasta ei siis paljoa nimeä enempää tiennyt. Sisustus oli oikein tunnelmallinen ja hieno. Tarjoilija ohjasi seurueen mukavasti pöytiiin. Plussaa mukavan yksinkertaisesta, mutta silti monipuolisesta ruokalistasta. Pidän hieman epäilyttävänä, jos ravintolalla olisi ruokalistalla neljäkymmentä erilaista ruokaa. A) se sekoittaa asiakkaan b) ei mikään ravintola pysty tekemään 40 eri ruokaa laadukkaasti c) kyllä ravintolan pitäisi ottaa joku linja ruoissa eikä yrittää tehdä kaikkea mahdollista. Alkuruoat ja pääruoat omalla sivulla. Omaa annosta pystyi kivasti tuunaamaan valitsemalla itse lisukkeet ja kastikkeen, eikä niistä tullut "lisämaksua", eli annos tuntui siten halvemmalta.

Listalla oli toki burgeria, pihviä, ribsejä, laitan vielä pääruokalistasta kuvan alle. Vege- tai vegaanivaihtoehtoja ei tainnut juurikaan olla. Odotusaika ruoalle oli hieman pitkähkö (40-45 min), mutta annetaan se anteeksi, koska paikka on uusi. Asiakkaita ainakin riitti.

Harkitsin burgerin ja ribsien väliltä, mutta pakkohan se oli ribsiä testata. Ribsit olivat kohtuullisen täyttävät, mutta niissä olisi saanut ehkä hieman enemmän olla maustetta. Lisäksi joiltakin osin ribsit vaikuttivat hieman sitkeiltä, eli semmoista "suussa-sulavuutta" ja ns. pulled-porkmaisuutta puuttui. Mutta annoksessa oli kyllä sopivasti lihaa kuitenkin. Valitsemani viski-BBQ kastike oli kyllä maittava. Ranskalaiset eivät erityisesti säväyttäneet, mutta ne eivät olleet ainakaan lötköjä. Lisäksi annoksessa oli ns. tilpehööriä eli kasvimaailman tuotteita vasemmalla ylhäällä kuvassa sekä oikealla ranskalaisten vieressä, jotka toivat mukavaa makumaailmaa annokseen ja kosteutta, ilmeisesti korianteria ainakin löytyi sieltä.

Hintataso oli kohtuullinen ottaen huomioon ruoan laadun ja paikan omaperäisyyden. Ribseille hintaa 17.80e joka on kohtuullinen ottaen huomioon, että em. annoksesta olisi helposti voitu periä 25e ilman, että kukaan mukisisi. Hampurilaisateria olisi maksanut 14,80e, eli hinta olisi kilpailukykyinen ainakin.

Yhteenveto:
+ miljöö
+ palvelu
+ kompakti ruokalista
+ sijainti
+ uutuudenviehätys
+ ruoan maku
- ribsin sitkeys osittain
- nettisivujen ja tiedon puute
- ruoan odotusaika
- ranskalaisiin ei oltu panostettu (toisaalta olisi voinut valita bataattiranskalaisia tai muun lisukkeen)

Arvosana 4- / 5.









ps. kävin hiljattain taas Shen Longissa, taso on edelleen hyvä, pari kuvaa siitäkin:



Pizzeria Ruka arvostelu

Hei! Taas arvostelun merkeissä uusi postaus. Pieni tovi kerennyt vierähtää taas edellisen postauksen jäljiltä, ehkä tässä vielä muistaa, mit...